Porissa taidetaan muuttaa.

Kävin Atten kanssa äsken Yhteisökeskuksen tiedotustilaisuudessa kuuntelemassa mikä on kivitalon kohtalo. Tiedotuksesta jäi itselle muutama asia mieleen.

  1. Korjauksesta ei ole vielä päätetty.
  2. Ei kannata odottaa korjauksen valmistuvan tänä vuonna.
  3. Mahdollisuus olemassa, että kivitaloa ei korjata.
  4. Tavaroiden siirtäminen kivitalosta jäi vähän epäselväksi.
  5. Väistötiloja ehkä tarjotaan, ainakin varastoja.

Pessimistinä tuota listaa lukiessa ajattelen, että Pori Hacklab voi alkaa etsimään uusia tiloja. Ymmärrän, että uusien tilojen etsintä kaipaa kaikilta panostusta ehkä enemmän kuin henkilökohtaisesti on tarve. Toivon kuitenkin suurella sydämmellä, että toimintamme ei tämän takia lopu tai jää vain nörttien olut kesteiksi.

Toivon Atten tiedottavan paremmin miten saamme kaiken tavaran Kivitalon tiloista. Jos ymmärsin oikein muutto laatikoita tarjoaa Yhteisökeskus ja kevät siivous on suositeltavaa joten romulava tulee paikalle. Mitä tulee tuohon epäselvyyteen tavaroiden siirtämisestä itselle. Jos kivitaloon ei saa mennä miten pääsemme huoneeseen ja varastoomme käsiksi kantaaksemme tavaramme pois?

Onko se sitten niin, että 16.2.2016 keskustelemme asiasta paremmin?

Pori Hacklab miitti 2.2.2016 ei ole yhteisökeskuksella.

Valitettavasti vasta 10.2.2016 saamme tietää, mitä yhteisökeskuksen kivitalon vesivahingon kanssa on käynyt ja mitä toimenpiteitä tullaan tekemään.

Keskustelin tuossa Atten kanssa kun hän yhteisökeskuksella palaveeraamassa, mutta mitään päätöstä ei taida tänään vielä tapahtua. Atte kertoi, että Hacklabin tiloihin pystyy ainakin tällä hetkellä kulkemaan vaikka osa kivitalosta on suljettu.

Tiedotustilaisuus 10.2.2016 12:30 puutalossa, kuten Tapio jo eilen ilmoitti.

Pori Hacklab miitti ei ole 2.2.2016 ainakaan kivitalossa. Otetaan ehdotuksia vastaan missä tavattaisiin.

Pikkunen AVR-piirien fuse-resetointilaite

Aina sama juttu!

Meinaan tehdä laitteen pitkästä aikaa läpijuotoskomponenteilla. Jaa eipä löydy sitä eikä tätä, mut pintaliitoksena on…
Ja tulee korvattua lopulta kaikki osat pintaliitoksilla. Eikä sitä protolevyäkään viittisi paljoa tuhlata…
Lopputulos; pieni kuin mikä. Ja jos tulee vikaa, niin voivoi. Mutta tällä kertaa sentään onnistui!

Eli kyseinen laite nollaa AVR-piirien fuset, jos on vaikka vahingossa säätänyt ulkoiseen kelloon(jota ei löydy laatikosta).

http://homepage.hispeed.ch/peterfleury/avr-hvsp-fuse-restore.html

Itse tarvitsin sitä kun tein 8-bittisen Nintendon pelikasetteihin Attiny13-pohjautuvaa ”AVRCIC”-piiriä isompia määriä, ja väkisin jotkut niistä vaan ei toiminut millään.

12620943_10208348582581698_1715585093_o

Hacklab 19.1.2016 miitti

Tammikuun pakkasillakin saapuu Porin Hacklabiin porukkaa ja kaikki puuhaa jotain. Pari häkkeriä puuttu kuvista kun yks kävi naapuri kaupast hakee pullaa ja toinen kahvinkeittimen alakerran keittiöstä.

20160119_185346
20160119_185339
20160119_185342

Itsestäni en kuvia ota. 😉 Nyt on kahvi tippumassa ja kaikki puuhaa jotain ja keskustelu käy kovaa vauhtia. Minä kirjoitan tätä blogia ja toivottavasti kirjoittelen tästä lähtien tänne vähän enemmän juttuja.

Atte piirtää paperille. En mä vaan jaksais.

20160119_191154

Jotain piirilevy proggista.