Täällä taas kirjoittelen. Nyt ei ole niin vaikea työ kuin mitä edelliset olleet. Lähinnä vaan puutöitä ja valmiiden moduulien sijoittelua.
Eli kuusi QI-lähetintä, joilla voi latailla kaikkia QI-protokollaa tukevia laitteita.
Moduulit ovat kytketty erikseen kahden 5V/2A virtalähteen perään. Eli kolmella moduulilla on varaa kuluttaa yhteensä 2A.
Upotin moduulit pöytään ja valoin polyesterihartsin päälle. Näin pinta on tasainen ja latauspaikatkin näkyvät.
Parempi vaihtoehto olisi ollut sittenkin että kytkin ja johdon paikka olisivat olleet pöytätason alla. No menee se näinkin kun ehdein jo tehdä.
Hartsi olisi muuten riittänyt tasaiseen ja kiiltävään lopputulokseen, mutta käämikolojen täyttämisessä oli kolmeen jäänyt aukkoja, ja hartsi valui pois.
Kunhan jossain vaiheessa hankin lisää hartsia, niin saan viimeisteltyä pöydän loppuun.